Merimetsot

meripartiota Matinkylässä

Tapahtumat

LeiritIltaohjelma käynnissä

Partiovuoden kohokohtia ovat kesäisin järjestettävät partioleirit. Metsäleirit ovat pituudeltaan noin viikon mittaisia ja niille osallistuvat kaiken ikäiset partiolaiset. Leirien koko vaihtelee runsaasti vuosittain. Muutaman vuoden välein vaihtelevasti järjestettäviä leirejä ovat mm. pääkaupunkiseudun partiolaisten piirileirit, espoolaisten Väiskit ja meripartiolaisten Satahanka-leirit. Silloin tällöin pidetään myös lähialueen lippukuntien eli LOMMOn yhteisleirejä.

Retket

Meripartiolainen nauttii metsässä liikkumisesta siinä missä merten valloittamisesta. Sen takia jokaisella vartiolla on syksyllä ja keväällä vähintään yksi kämppävuoro. Lisäksi vartiot suuntavaat toisinaan myös teltta- tai laavuretkille. Lähes kaikki retket suuntautuvat Nuuksion kansallispuistoon, jossa on monta partiokämppää.

Sudarit totuttelevat

Sudenpennut ovat usein melko pieniä ja partioretki saattaa olla ensimmäinen kerta poissa kotoa, ilman vanhempien turvaa. Sen takia sudenpentujen retket ovat usein vain yhden yön mittaisia ja ne pidetään jollain sähköistetyllä kämpällä. Reippauden ja itsetunnon kasvaessa sudenpentujen retkistä tehdään haastavampia ja jännittävämpiä.

Koko lippukunnan voimin

Kerran vuodessa koko lippukunta lähtee yhteiselle retkelle, Jouluretkelle. Osallistujia on viime vuosina ollut hurjat 70, joten ihan pienestä tapahtumasta ei ole kysymys. Joka vuonna on retkellä eri teema, milloin ollaan salapoliisi, milloin Kalevala-hengessä. Jouluretki onkin retki, jota ei kannata jättää väliin, joka kerta on edessä jotain uutta.